Junior Gelball- ja Junnupaintballkerho kiittää kaudesta!
Junior Gelball- ja Junnupaintballkerho kiittää kaudesta!
Junior Gelball- ja Junnupaintballkerhomme käynnistyi vuoden 2025 loppupuolella ja jatkui menestyksekkäästi kevääseen 2026 asti. Kuluneen kauden aikana kerhoissa päästiin harjoittelemaan pelitaitoja, liikkumaan yhdessä, tutustumaan uusiin kavereihin sekä ennen kaikkea pitämään hauskaa turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita nuoria, huoltajia sekä vapaaehtoisia onnistuneesta kerhokaudesta. On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon innostusta laji on herättänyt. Kerhojen kysyntä on ollut erittäin hyvää, ja osallistujamäärät ovat osoittaneet, että junioritoiminnalle on selkeä tarve ja kiinnostus alueellamme.
Kesän 2026 kerhotunnit
Vaikka varsinainen kerhokausi on päättynyt, järjestämme kesän aikana satunnaisia kerhotunteja ja pelipäiviä. Kaikki kesän tapahtumat julkaistaan seuran MyClubissa.
-
Gelball Leikkikerhoissa lähestytään lajia leikin kautta. Leikkikerhoissa leikitään, temppuillaan ja opetellaan alkeita turvalliseen harrastamiseen.
Gelball Pelikerhoissa keskitytään mukaansatempaavien pelien lisäksi myös tekniikoihin ja taktiikoihin, sekä harjoitellaan erilaisilla blastereilla ja merkkaimilla. mm. Gelball, Reball 50cal yms.
Vanhempien junioreiden treenikerhossa pelataan ja harjoitellaan kilpapaintballia. Tunneilla harjoitellaan tekniikoita ja taitoja lajin urheilullisesta näkökulmasta, sekä pelataan. Käytössä aikuisten .68 cal merkkaimet.
Kerhoihin ilmoittautuminen tapahtuu myClub sivustolta. Alle 18. vuotiaat tarvitsevat myös huoltajan tunnukset. Maksu tapahtuu paikan päällä, mobilepayllä tai erillisellä laskulla.
Kerhot jatkuvat syksyllä 2026 Junior Gelball- ja Junnupaintballkerhot palaavat jälleen syksyllä. Kauden 2026–2027 ensimmäinen jakso alkaa lokakuussa 2026 ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Ilmoittautuminen syksyn kerhoihin avataan elokuussa 2026, ja ilmoittautuminen tapahtuu MyClubin kautta. Toivotamme kaikille aurinkoista kesää ja nähdään jälleen pelikentillä! Jos sinulla heräsi kysymyksiä, tai haluat järjestää yksityistapahtuman (esim. synttärit) meillä, olethan yhteydessä.
Kyselyt ja yhteydenotot: lilli@019.fi - Ilmoittaudu nyt – MyClubin kautta
Paikka:
Rata-Academy, A-Rakennuksen liikuntasali Helkamäentie 32, 07230 Porvoo